Yamuna Body Logic

Yamuna Body Logic on master-työ, johon kaikki muut Yamuna metodit pohjautuvat. Yamuna Body Logic on perusteellinen yksityisohjaukseen perustuva hoitometodi, joka yhdistää Yamunan kaikki tärkeimmät periaatteet. Kehoon kokonaisuudessaan lähestytään anatomisesti ja todella loogisesti. Body Logicin pääperiaatteena on tuoda kehoon tilaa, erityisesti kehonosiin, joissa on kipua ja epämukavuutta. Tiukkuuden ja liikkumisrajallisuuden poistamiseen ja tilan luomiseen Body Logicissa käytetään kuutta tekniikkaa:

  • traktio eli veto
  • luun työstäminen
  • jänteen työstäminen
  • nivelten ja lihasten työstäminen
  • koko kehon työstäminen session aikana
  • kraniaalinen eli päänpuoleinen työ

Kesto 2 vuotta (4 viikkoa vuodessa).

Kansainvälinen koulutus alkamassa vuoden 2019 lopulla New Yorkissa.

 

Yamuna Body Rolling (YBR)

Tämä on Yamuna itsehoitomenetelmän peruskoulutus, josta voi jatkaa eri Yamuna metodeihin. Kokemukseen ja käytännön oppimiseen perustuvat anatomian tunnit ovat ydinosa YBR koulutusta. Tässä sertifikaatti ohjelman koulutuksessa opit:

  • linjaamaan kehon luut
  • linjaamaan, pidentämään ja harjoittamaan yksittäisiä lihaksia
  • parantamaan luurakennettasi
  • lisäämään liikeratojen laajuutta
  • vapauttaa sekä syvää että pinnallista fasciaa
  • ylläpitämään anatomiasi luonnollista toimintaa iästä huolimatta

Koulutuksessa opit  YBR:in ohjaustaidot asteittain. Koulutuksessa keskitytään harjoitteiden ja rutiineiden kautta käytännön oppimiseen, jotta samanaikaisesti ymmärrät, koet ja opit YBR:in vaikutukset. Tällä käytännönläheisellä lähestymisellä luodaan ohjausmalli, jonka avulla asiakas saadaan oppimaan, ymmärtämään ja kokemaan voiman ja notkeuden kehitys vartalossa.

Kesto 10 päivää.

Koulutus alkaa Suomessa elokuussa 2019.

 

Yamuna Foot Fitness Certification

Jalat ovat kehon perusta ja fyysinen hyvinvointi alkaa niistä. Yamuna on jakanut tämän YFF sertifikaation kahteen itsenäiseen koulutukseen.

Foot Fitness 1 with Foot Wakers

  • YFF:n perus filosofia, ja mikä tekee siitä tärkeän on; opettaa ihmisiä pitämään huolta heidän jaloistaan.
  • Perus anatomia kohdistuen kaikkiin lihaksiin, jotka kiinnittyvät jalkojemme eri kohtiin, luihimme ja niveliimme.
  • Yleisimpien jalkaongelmien oppiminen ja tunnistaminen, ja tieto mitä pitää korjata parantaaksemme kyseisiä ongelmatilanteita.
  • Opetella arvioimaan, kuinka ihminen kävelee.
  • Opetella, kuinka ohjata rutiineja, jotka rakentavat jalkojen toimintakykyä ja terveyttä.
  • Opetella hands-on ohjausta, jotta voit auttaa asiakasta uudelleen jalkojen toimintakyvyn rakentamisessa.

Koulutus 3 päivää.

Koulutus tulossa Suomeen vuonna 2020.

 

Foot Fitness 2 with Foot Savers

Koulutus 4 päivää

 

Yamuna Hands-on Table Treatment

YBR Hands-on Table Treatment on arvokas hoitometodi nivelten mobilisointiin ja rentouttamiseen, lihasten pidentämiseen, kehon linjaamiseen, syvään fascian rentouttamiseen ja luun stimulointiin. Hoitometodi on uskomattoman rauhoittava ja vapauttava ja todella tehokas tapa, joka yhdistää kaikki Yamunan aatteet vielä läheisempään käsillä tehtävään työhön. YBR Hands-on Table Treatmentissa ohjaaja toimii työstäen niin palloilla kuin käsillä. Yhdessä pallon pehmittävän ja käsien venyttävän vaikutuksen seurauksena Hand-on Table Treatment lisää Yamuna hoitotavan syvyyttä ja tehokkuutta samalla lisäten ohjaajan ymmärrystä ja tuoden hänet lähemmäksi asiakasta. Käytettäessä palloa yhdessä käsien kanssa kipu hoidossa vähenee.

Koulutus 6 päivää.

 

Yamuna Face Ball Certification

Tässä koulutuksessa opit

  • Perusanatomian kasvojen luista ja lihaksista
  • Kuinka ohjata perus Yamuna Save Face ryhmätunti
  • Kuinka ohjata yksityistunti asiakkaalle ja suorittaa hoito asiakkaan henkilökohtaisiin tarpeisiin perustuen.
  • Kuinka ohjata tietyntyyppisiä tilanteita, tapauksia ja asiakkaita, kuten purentaelimistön toimintahäiriöistä kärsiviä asiakkaita, onteloahtaudesta kärsiviä asiakkaita ja silmäkuormituksesta kärsiviä asiakkaita.

Yamuna on suunnitellut kasvoihin pallot, jotka ovat laadultansa, pehmeydeltänsä ja koostumukseltaan ihon rakennetta vastaava, mikä tekee kasvojen, niskan ja kallon harjoituksista todella rentouttavia, terapeuttisia ja esteettisesti tehokkaita.

Koulutus 4 päivää.

 

Yamuna Yoga

Yamuna Yoga vie Yamuna Body Rolling -konseptin kokonaan uudelle ulottuvuudelle. Tämä harjoitustapa kunnioittaa jokaisen asennon syvintä parantavaa tarkoitusta. Yamuna Yoga rakentaa jokaisen asennon uudelleen Yamuna palloja ja tuotteita hyödyntäen.

Yhteydet hengityksen, energian suuntaamisen ja keskitetyn mielen välillä tekevät tästä ainutlaatuisen lähestymisen klassiseen Hatha Yogaan. Sertifikaatio koulutus sisältää 5 moduulia, jotka lukuun ottamatta ensimmäistä voi käydä missä tahansa järjestyksessä.

Koulutus 19 päivää.

 

 

Yamuna Breath Work

Tämän koulutuksen ydin on parantaa ja kasvattaa hengityksen toimintaa ja kapasiteettia. Opit Koulutuksessa, kuinka ohjata ihmisille ja asiakkaille näitä harjoituksia. Yamuna uskoo, että keuhkojen toiminnan kehittäminen on avain pitkäikäisyyteen. Keuhkot ruokkivat koko kehoa lähettäen happea kehon lävitse. Kun opetat ihmisille, kuinka maksimoida heidän keuhkokapasiteettinsa ja -toimintansa, autat parantamaan heidän elämänsä laatua. Kohdistetun hengityksen avulla opit siirtämään hengityksen pääpainon eri kehonalueisiin ja keuhkojen osiin.

Tulinen hengitys myöskin opetetaan koulutuksessa oppiaksemme lisäämään hapen- ja verenkiertoa elimistössä, lisätäksemme elimistön kestävyyttä ja rakentaaksemme sisäisäistä voimaa. Yamuna palloja käytetään kohdistaaksemme keskittymisen tiettyyn kehonosaan, jotta hengityksen keskittäminen kyseiseen kehonosaan myöskin helpottuu.

Koulutus 4 päivää.

 

 

Yamuna Pilates

Yamuna®:n ja pilateksen yhdistäminen on yksi parhaita tavoista saavuttaa Pilatesmenetelmän toivotut tavoitteet. Molemmat menetelmät on tarkoitettu hitaaseen ja metodiseen työskentelyyn, jotta voimme rakentaa vahvan, hermotetun ja linjatun kehon. Pilateksen ytimessä on käsite, jossa vastalihakset kytketään tukemaan selkärankaa ja luodaan stabilaatio, jotta voisimme liikkua turvallisesti ja oikein. Yamuna Body Rolling auttaa sinua saavuttamaan tämän oikein.

Koska Yamuna® työ perustuu linjaamiseen ja kehon uudelleen järjestämiseen, niin se toimii optimaalisesti ja on järkevää yhdistää Pilateksen kanssa. Yamuna® vatsa- ja selkärangan työskentelyn yhdistäminen mattopilatekseen helpottaa ja tekee tehokkaammaksi pilates periaatteet. Yamuna® pallon käyttö pilates tunnin aikana auttaa työstämään kireitä kehon alueita ja antaa uudenlaisen kokemuksen pilatesharjoitteista.

Koulutus 4 päivää.